Lapsi ja uskonnollinen kasvatus

Ihmisiä vetää vaistomaisesti puoleensa Jumala ja uskonto. Lähde tähän vaistoon on ihmisen luonto.

Allah sanoo pyhässä Koraanissa: “Pysy siis uskossasi hanifina sen luonnon mukaan, jonka Jumala on luonut ihmisille. Jumalan luomistyötä ei voi muuttaa. Tämä on suora uskonto, mutta useimmat ihmiset ovat tietämättömiä.” (Koraani 30:30 / Jaakko Hämeen-Anttilan käännös)

Jokainen lapsi luonnoltaan on Jumalan palvelija, mutta ulkoisen ympäristön vaikutus saattaa tuoda muutoksen tähän, kuten islamin profeetta (rauha hänelle ja hänen perheelleen) sanoi: “Jokainen lapsi on syntynyt islamilaisen luonteen kanssa, mutta myöhemmin hänen vanhempansa saattavat tehdä hänestä juutalaisen, kristityn tai zarahustralaisen.” (Bihar al-anwar, osa 3, s. 281)

On vanhempien vastuulla antaa lapsen syntyä sellaiseen ympäristöön, että luontainen vaisto uskontoon on hänessä kunnolla ravittu. Lasta vetää puoleensa voima, joka kattaa hänen tarpeensa sinä päivänä, kun hän tulee tähän maailmaan. Lapsen ymmärrys ei kuitenkaan ole kehittynyt siihen laajuuteen, että hän pystyisi ilmaisemaan mitään hänen huomionsa kohteesta. Mutta vaiheittain ymmärrys kasvaa lapsessa. Lapsi, joka saa kasvatuksensa uskonnollisessa perheessä, alkaa tunnistaa Allahin noin neljän vuoden iässä. Tämä on ikä, jolloin eri kysymykset ovat lapsen mielessä. Joskus hän tavaa nimen Allah. Hänen kysymyksensä osoittavat, että hänen luonteensa on valveilla ja halukas keräämään enemmän ja enemmän tietoa:

Lapsi ajattelee: Kuka teki auringon? Kuka on luonut kuun ja tähdet? Rakastaako Allah minua? Pitääkö Allah makeisista? Kuka tuo sateen? Kuka synnytti isän? Kuunteleeko Allah puhettamme? Voimmeko puhua Allahin kanssa puhelimessa? Missä Allah asuu? Minkälaiset ovat Hänen kasvonsa? Asuuko Allah taivaassa?

Neljän vuoden iässä lapsi alkaa ajatella tuhansia tämän kaltaisia kysymyksiä. On ilmeistä, että Jumala alkaa kiinnostaa lasta. Kysymällä näitä kysymyksiä lapsi yrittää kerätä tietoa. Ei tiedetä, mitä lapsi ajattelee tässä iässä Allahista. Ehkä hän ajattelee, että Allah on kuin hänen isänsä, mutta paljon isompi ja voimakkaampi. Kun lapsi kasvaa, myös hänen tietämyksensä Allahista kasvaa, Vanhemmilla on suuri vastuu tässä vaiheessa. Heidän roolinsa täytyy olla hyvin kriittinen heidän lapsensa uskomuksien muokkailussa. Jos vanhemmat ovat vähän välinpitämättömiä tässä vaiheessa, he tulevat saamaan raskaan tuomion tuomiopäivänä. Heidän pitää yrittää vastata varovaisesti jokaiseen kysymykseen, jonka heidän pieni lapsensa esittää. Jos he välttelevät vastaamasta kysymyksiin jostakin syystä, he saattavat sammuttaa lapsen halun löytämiseen. Mutta ei varmasti ole helppoa vastata kaikkiin lapsen esittämiin kysymyksiin. Vastausten pitäisi olla oikeita, lyhyitä ja kerrottu yksinkertaisesti kunnes lapsi kasvaa ja hänestä tulee kyvykäs ymmärtämään vaikeampaa tietoa. Vanhempien tulee valmistaa itseään todennäköisiin kysymyksiin, joita lapsi saattaa kysyä. Heidän ei tulisi antaa lapselle sellaista tietoa, joka saattaisi olla lapsen ymmärryksen yläpuolella. Sellaiset vastaukset saattaisivat hämmentää lasta tiedonjanon sijaan. Lapsen uskonnollisen opetuksen pitäisi olla sellaista, jonka lapsi käsittää helposti.

Imaami Ja’far Al-Sadiq (rauha hänelle) sanoo: “Kun lapsi on kolme vuotta opeta häntä sanomaan ‘Laa ilaaha illallaah’ (Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah). Sitten jätä hänet rauhaan. Kun hän on kolme vuotta, seitsemän kuukautta ja kaksikymmentä päivää; opeta häntä sanomaan Muhammadar rasuulullaah (Muhammad on Jumalan lähettiläs). Jätä hänet rauhaan kunnes hän täyttää neljä vuotta. Nyt opeta häntä sanomaan salawaat (ylistykset) profeetalle (ja hänen pyhille jälkeläisilleen).” (Makarim al akhlaq, osa 1, s. 254)

Opeta lasta lausumaan ääneen uskonnollisia säkeitä. Tämä tulee olemaan mielenkiintoista opettelemista hänelle. Sitten opeta hänelle nabuwwah (profetius) ja imamah (imaamius). Ensin lapselle tulee kertoa profeetasta, jonka Allah lähetti ihmiskunnan ohjaukseen. Sitten tulee kertoa profeetan erittäin hyvistä ominaisuuksista ja hänen mallikelpoisesta elämäntavastaan. Kerro lapselle joitain mielenkiintoisia tapahtumia profeetan elämästä. Sitten lapselle tulee kertoa profeetan seuraajista, jotta ihmiset olisivat oikeasti opastettuja hänen jälkeensä. Kaikki tämä tieto pitäisi olla ilmaistu lyhyillä kertomuksilla hänen mielenkiintonsa säilyttämiseksi.

Qiyamat (tuomiopäivä)

Lapsi ei kiinnitä tuomiopäivään suurta huomiota. Hän ajattelee, että hän ja hänen vanhempansa elävät onnellisesti ikuisesti. Ei ole suositeltavaa puhua lapselle kuolemasta tässä arassa iässä. Lapsi ajattelee, että kuolleet ihmiset ovat menneet pitkälle matkalle. Joskus tragedioita kuitenkin tapahtuu perheessä, kun lapsi on vielä pieni. Näissä olosuhteissa vanhempien tulee hienovaraisesti keskustella kuolemasta hänen kanssaan. Valitettavasti jos lapsen isoisä on kuollut, lapsi saattaa kysyä: “Äiti, mihin isoisä on mennyt?”

Tällaisissa tilanteissa faktat pitää selittää lapselle. Lapselle voidaan kertoa, että isoisää ei enää ole. Hän on mennyt toiseen maailmaan. Jokainen ihminen kuolee ja menee siihen maailmaan. Jos hän oli hyvä ihminen tässä elämässä, hän saisi levätä Taivaassa, missä on kauniita puutarhoja. Jos kuollut ihminen oli paha ihminen tässä elämässä, hän joutuisi Helvettiin. Lapselle tulisi kertoa kuoleman väistämättömyydestä hiljalleen. Hänelle tulee kertoa, että tämä elämä on ohimenevä ja jokaisen täytyy mennä toiseen maailmaan.

Tämän epävirallisen uskonnollisen opetuksen tulisi jatkua kunnes lapsi suorittaa koulunsa loppuun.

Lähde: Principles of upbringing children, kirjoittanut Ayatullah Ibrahim Amini

Author: Editor